Leija (edesmennyt)

Eteeni muodostuu kuvaa koiraa halaavasta tytöstä. Koira, Leija makaa maassa ja tyttö halaa häntä hellästi, kuin hyvästejä jättäen. Tunnen että tämä muistikuva on päällimmäisenä Leijalla, ja hän haluaa välittää sen teille. Leija rakastaa, rakastaa koko sydämestään. Päästätte irti minun kehostani, mutta ette kokonaan minusta. Sillä täällä olen, luonanne. Voitte tuntea sen, yhtälailla. Hiljaisuudessa, rauhassa, hetkessä, minä olen luonanne. Elämäni luonanne, on ollut hyvää. Älkää syyttäkö itseänne mistään lähtöni vuoksi. Jokaisella meillä on oma aikansa täällä, tässä muotoa, seuraavaksi toisessa muodossa. Mutta kuitenkin täällä kanssanne. Olkaa kiitollisia ajastani luonanne, vaalikaa muistojamme. Minä lähdin, kun minun tuli aika. Aika on oikea silloin kun se on. Ei se katso numeroita, katsoo enemmän tarkoitusta. Näin on, kaikki kuin pitääkin. Rakkaani, hyväksykää lähtöni. Enhän ole poissa täysin. Kuulen tuulen huminaa, kuulen lintujen laulua. Kuinka heinät taittuvat tassujen alla, jotka niiden päällä kiitävät. Vesi värähtelee kirkkaana. On hauskaa kuinka sieltä kuvansa erottaa, pintaa kohti kurkottaen. Niin kaunista, niin puhdasta. Luonto. Arvostakaa sitä. Leija on taatusti nauttinut elämänsä varrella paljon luonnosta, tehnyt kanssanne lenkkejä poluilla, metsän siimeksissä, peltojen laitamilla. Leija tuo ilmi rakastavansa luontoa, ulkoilmaa, sen raikkautta. Kuin kaikkea muutakin. Kohtaamiaan muita eläimiä kanssanne ollessaan. Muistakaa häntä juuri tuollaisena luonnonlapsena ja rakastavana ystävänä, kaikista välittävänä. Leija välittää rakkautta ja hyväksyntää, rauhaa ja läsnäoloa. Tyyneyttä, positiivisuutta, lempeyttä. Kiitos ❤

Palaute Leijan rakkailta:

Palaute Leijan rakkailta:" En pysty edes kertomaan kuinka paljon tämä viesti meille merkitsee. Luin sen yhdessä tyttöni kanssa ja itkin, olen itkenyt koko illan sen jälkeen. Kaikki viestissä on oikein. Siinä on Leijan ääni ja hänen henkensä. Olemme niin ikävöineet häntä. Minulle erikoisesti on tuo, ettemme syyttäisi itseämme. Olen taas niin syyttänyt itseäni etten huomannut hänen vaivojaan ajoissa. Kiitos Sari hyvyydestäsi ja avoimuudestasi. Sinä teet todella arvokasta palvelua ja välitystyötä, ettet arvaakaan, olemme hyvin kiitollisia ja varmasti monet monet muut. Kun Leija lähti, niin tunsin parin päivän päästä kuinka hän levitti rakkauttaan kaikkialle ympäristöön, tunsin kuin ison tuulen tai valon joka lempeästi levisi kaikkialle. Se lohdutti. Ja sinun välittämäsi viesti vahvisti tätä. Tytölleni tämä on tärkeää, Leija oli hänelle hyvin Rakas. Hän halasi Leijaa viimeisellä hetkellä, kun Leija lähti. Viesti Leijalta merkitsi meille hyvin paljon, olemme hyvin kiitollisia siitä. Paljon rakkautta ja iloa sinulle, Sari, elämääsi. ❤

-Taruhelinä-

Ossi

Näen Ossin leikkimässä muiden kokoistensa lajitoverien kanssa. Kutsun häntä nimeltä, mutta jatkaa vielä leikkejä kunnes hetken kuluttua kääntää katseensa kohti. Ossi on turkki pörheänä, eläväisin nappisilmin tuijottaen kysyvästi ja ihmeissään. Kertoisitko minulle itsestäsi?Energinen, johtaja tyyppi. Ego esillä, mutta pehmeys paistaa läpi. Kovahkon kuoren alla lempeä sydän. Saan tunteen että on joutunut ottamaan asemansa useammin esille joissain tilanteissa, ihmisten tai lajitovereidensa kanssa. Pehmenee tutustuessaan toisiin paremmin. Haluaa varmuuden että tämä tyyppi on luotettava. Kokeilee kaikin keinoin. Vähän sellainen lapsenmielinen ilkikurisuus voi tulla esiin toisinaan. Tai ihmisestä ehkä liian usein :) Leikkii paljon kokoistensa kaverien kanssa. Isompien laumanjäsenten kanssa enemmän juttelee ja tuumailee, on vaan ja pitää siitä rauhasta heidän seurassaan. Kerron Ossille tässä kohtaa kuinka tärkeä ja kuinka onnellinen hänen ihmisensä hänestä on elämässään. Ja Ossi kertoo heti napakasti, että hän kyllä tietää ja tuntee sen. Rakastan ihmistäni. Opetan täällä teille rakkautta myös itseänne kohtaan. Voin kokeilla rakkautenne lujuutta useamman kerran ja te opitte vielä. Jatketaan matkaa yhdessä oppien, toisiltamme. Jokainen eteenne osuva tilanne, jossa tunnette voimattomuutta, on opettamassa teille itsestänne. Ottakaa tilanteet mahdollisuutena kasvaa ja kehittyä paremmaksi versioksi itsestänne. Rakastaen syvemmin itseänne. Ilman vaikeita paikkoja, ei olisi kasvua, olisimme kaikki valmiita. Huomaatteko joissain tilanteissa niiden toistuvuuden? Kyllä, ne toistuvat kunnes olette oppinne sisäistäneet ja voitte jatkaa osaten. Parasta olisi, että voisimme kulkea yhtä matkaa, katsoa asioita ja tilanteita yhdessä, samalta viivalta. Saman arvoisina, kumpaakaan väheksymättä. Joskus se olet sinä, joka on tilanteessa/harjoituksessa edellä, jolloin voit opastaa minua. Joskus se olen minä, joka opastaa sinua. Näin me etenemme yhdessä. Ja vain yhdessä toimien, me voimme edetä. Mitä mieltä olet kavioiden hoidosta? On mahdollista, että vuolussa ei ole edetty aina rauhalliseen tahtiin. Vuolu aiheuttaa Ossissa levottomuutta. Ossi kaipaa kavioiden hoidossa taukoja. Tuntuu että jonkinlainen positiivinen vahviste voisi toimia tässä, tekemään hoidosta mieluisampaa. Kavion nosto-palkinto, kavion nosto-palkinto jne. Heinää on hyvä olla tarjolla vuolun aikana, turhautumisen ehkäisemiseksi, ja energian kohdistukseen muualle. Mitä mieltä olet vedestä ja sen käytöstä hoidettaessa? Ossi ei tunnu aivan veden ystävältä. Kastuminen on hänestä epämiellyttävää. En tiedä miksi mutta sain kuvaa sellaisista nurmen kastelijoista, jotka kastelevat pihaa automaattisesti. Sellainen pitkä suutin joka suihkuttaa veden korkealle ja laajalle alueelle. Suihkupulloa ei myöskään siedä, ääni ja suihke epäillyttävät Ossia. Sellainen hiljattain siedätys voisi olla tässäkin avuksi. Oletko onnellinen ja kaipaatko jotain? Ossi rakastaa ulkoilua ja lajitovereiden kanssa yhteistä aikaa. Ossi pitää myös paljon ihmisensä opettamisesta :) Yhteisistä hetkistä ja hulluista ideoista mitä ihmisensä aina päivään keksii. Yllätyksellisyys on mukavaa ja saa Ossin huomion. Uudet asiat. Ossin onnellisuus tulee ihan perusasioista, ruoka, lepo, leikki. Oma ihminen. Oma lauma. Sellainen huolettomuus elämässään. Että kaikki on hyvin, ihan ne simppeleimmät jutut. Tähän Ossi toivoisi ihmistenkin keskittyvän. Hetkiin ja yksinkertaisuuteen olla, vain olla. Aina ei tarvitse tehdä. Vaikka kaikki uusi on jännää ja kivaa niin meille riittää tämä hetki. Ja tässä hetkessä todella, on kaikki kuin pitääkin. Hampaista tulee mielikuvaa, mitä kaipaa. Voisiko suussa olla jotain? Haitta, ongelma, kipu? Hammasvaiva? Ossi vaikuttaa hyvin levolliselta ja tyytyväiseltä. Varmasti kaikki on hyvin kun ne simppleimmät perusasiat ovat kunnossa. Lauma ja sen pysyvyys nousee tärkeäksi. Ossi loittonee ja kertoo vielä kiitollisuutensa kuulluksi tulemisestaan. Kiitos Ossi ❤

Palaute Ossin ihmiseltä:

" Niin oli Ossi ku Ossi olla voi ❤ Juuri sellainen Ossi on: Iso ego,hellä sydän. Ilkikurinen. Kokeilee, kyllä. On opettanut minulle paljon, mm. kärsivällisyyttä ja itselle nauramista. Ossin kanssa on ihana touhuta. Sen olen huomannut, että pitää uusien asioiden oppimisesta. Niitä yritänkin aktiivisemmin lisätä. Vaikka alkuun tuntui, että aina vaan uutta opettelemassa, mutta kun toinen oppii niin helposti ja kyllästyy vanhaan. Minä yritän olla hänen kanssaan samalla viivalla asettamatta itteäni edelle. Aina se ei onnistu, mutta jospa oppisin. Nyt olen aika usein vain ollut. Käynyt tarhassa seurustelemassa. Ottanut herran pihalle ja siinä on vain oltu. Tosin hänen huomionsa on paljon syömisessä, kun vain sitä on tarjolla. On tosi vaikeaa tehdä ittensä niin kiinnostavaksi, että Ossin turpa nousee heinäkasasta."

-Heini K.-

Ossi ( toinen kommunikointi kerta)

Iloinen hirnahdus kuuluu. Ossi on paikalla. Ossi tiirailee jostain kuusien kupeesta, häntä ei tuuli ja tuiverrus tunnu hetkauttavan vaan ottaa tyynesti. Kertoessani kuinka iloinen olet Ossin kuulumisista ja tyytyväiyydestään eloonsa, Ossi vastaa "minä tiedän". Ossi välittää tunteen siitä että teillä on ollut hyvin ihania hetkiä yhdessä ja hän on nauttinut seurastasi. Kerron kavionhoito tilanteesta, ymmärtäähän Ossi miten se on välttämätöntä hyvinvontinsa vuoksi. Ja vain hänen parhaakseen. Ossi tuumaa, tiedän tiedän. En vain malttaisi seisoa kolmella jalalla kovin kauaa, kokeilkaapa itse nelinkontin ja yksi häärää jalkanne parissa! Tämä ei tullut haudanvakavasti, vaan Ossilla on oma huumorinsa pelissä.. :) Iita on osa perhettänne ja Ossi ymmärtää tämän. Hänen ensimmäinen tokaisunsa on että "herkkä tamma". Ilmeisesti Iita viihtyy enemmän omissa oloissaan eivätkä he Ossin kanssa taida kovin läheiset kuitenkaan vielä olla vaikka yhteisiäkin hetkiä on. Koen tässä että Iita tarvitsee paljon omaa tilaa ja ottaa kontaktia muihin vain halutessaan. Tulee tunne että Ossin näykkiminen ja takin nypläys on vähän sellaista lapsenomaista huomion kerjuuta. Pahaa tarkoittamatonta, vaikka siltä ei itsestä tuntuisikaan, eikä ollenkaan mukavalta. Jokin yhteinen sallittu virike voisi tässä ehkä toimia. Kahvapallo, pehmolelu, riepu/pyyhe, mitä luvan kanssa voi rieputtaa sinun sijastasi. Mitäs jos kokeilet että palkitset aina jonkun maassa olevan lelun kosketuksesta, viet näin huomion ja sinuun kohdistetun energian toisaalle sinuun tarrautumisesta. Teet myös harjoituksia oman tilan ja rajojesi kanssa. Lähetät Ossin etemmäs jos hän antaa pienenkin eleen tarraamisesta sinuun tai takin liepeisiisi. Onnistutte kyllä. Ossi kertoo vielä, ole sinnikäs, kuin tähänkin asti. Olen täällä opettamassa sinua ja sinä osaat kyllä. Edetään yhdessä. Kiitos, että olet luottamukseni arvoinen. Yritän parhaani, kuin sinäkin. Ystävyys vaatii ymmärrystä, luottamusta, rakkautta. Puolin ja toisin. Ole tässä niin kuin oot. Näin on hyvä. Kiitos ❤

Palaute Ossin ihmiseltä:

" Miten sie tiedät, siis tää on jotain niin ihmeellistä. Tuo Iitakii... olo on taas ihan hullu, tekis mieli itkeä ja nauraa yhtäaikaa :) Ossi on aivan ihana. Näykkiminen on loppunut. Huumori löytyy vetoketjujen availuna ja turvalla pökkimisenä. Oon yrittäny olla monipuolisesti Ossin kans, välillä treenaten ja välillä seurustellen. Joskus vaan moikataan ja tehdään omiamme . Kun otan Iitukkaa tarhasta, ei Ossi sählää siinä samoin kuin ennen. Samoin voimme jopa kolmestaan seurustella, eikä Ossi yritä koko ajan häätää Iitaa pois. Tuo lelun/pyyhkeen kokeileminen on jäänyt vielä tekemättä, mutta pitää sitäkin koettaa (olin unohtanut kokonaan). Meillä on ollut tänä keväänä paljon hienoja yhteisiä hetkiä niin kentällä, tarhassa kuin lenkilläkin.

-Heini K.-


Bella (edesmennyt)

Häntä heiluu, Bella on hyvin iloinen! Hän näyttää seisovan pilven reunalla kurkottaen kohti. Bella on iloinen siitä että hän saa vihdoin yhteyden rakkaimpiinsa täällä maanpäällä. Ja hänellä asiaa tuntuu olevan. Minun on hyvä, älkää siis murehtiko mennyttä, tai sen tapahtumia. Ne eivät ole tätä päivää enää. Minä lähdin, kun aikani tuli ja sain viettää kanssanne ruhtinaallisen ajan maan päällä. Olen valtavan kiitollinen elämästäni kanssanne ja voitte olla varmoja siitä että olette toimineet kaikessa aivan kuin pitääkin. Minä olen nähnyt ja tuntenut paljon maan päällä ollessani, teidän elämää ja tunteita, mutta minulla ymmärrystä riittää paljon enemmän kuin osaatte kuvitella. Te voitte ajatella, ettei eläimillä sielua ole, mutta voin kyllä todeta koko sydämelläni että kyllä meillä on, ja se on kaunis. Me toimimme maan päällä opettajinanne ja lähdettyämme maallisesta kehostamme, olemme edelleen yhä vahvasti läsnä kanssanne, vaikka ette meitä näkisikään. Tuntekaa. Kuljemme vierellänne viisaina oppaina, henkenä hartioillanne. Mitä tulee elämään yleensä, se on oppimatka iloineen ja suruineen eikä kummaltakaan voida välttyä. Te saatte molempia. Vuorovesien lailla. Ja teidän on opittava purjehtimaan noilla liikkuvilla, vaihtelevilla vesillä. Tai te hukutte aaltoihin. Kaikki mitä te elämässänne kohtaatte, opettavat teille jotain. Opetukset voivat olla rakkaudellisia ja ne voivat olla hyvinkin karmallisia. Näillä kaikilla on tarkoituksensa teidän matkallanne, kasvussa ja kehityksessä kohti viisaampaa, syvällisempää tasoa. Täällä minä vielä olen, enkä lopettanut laisinkaan! Olette kohdanneet paljon surua ja se on tiedossani. Kaikella koetulla on merkityksensä, suurempi tarkoitus kokonaiskuvassa ja tulette ymmärtämään sen tahdillanne. Mitään kiirettä ei ole. Asiat tulee käsitellä omassa tahdissa ja jokaiselle sopivimmalla tavalla. Kuitenkin pyrkien siihen ettette loukkaa muita. Jokainen on matkalla, omalla kohdallaan ja toimii ja kokee siitä käsin missä sillä hetkellä on. Tämä on hyvä muistaa teidän jokaisen. Mitä tulee pelkoon, rakkaus on vastaus. Siellä missä on pelkoa, on usein muitakin negatiivisia tunteita kuormituksena, vihaa, katkeruutta, pettymystä, turhautumista ja kaikkea muuta. Pelon tuomaa negatiivisuutta ei voiteta samalla aineksella. Vain rakkaus voi sen voittaa. Joten, rakastakaa! Kaikelle on aina pohjimmainen syy. Miettikää. Kukaan ei ole paha syntyessään. Jokaisella on elämän tuomat kokemukset kannoillaan ja niistä kantautuneet tavat sekä tottumukset. Syy on kaikessa ympärillämme, olemme yhtä kokonaisuutta kaikki. Yhtä kudelmaa ja jokaisen energia vaikuttaa kokonaisuuteen. Ole se mitä haluat muissa nähtävän. Heijastuksenne on toisissa. Mitä annat, sitä saat. Löydätte tästä pointin ja ymmärrätte. Minä olen tuomassa teille sanomaa rakkaudesta. Unohtakaa pelko ja viha, vain rakastakaa! Hyväksyen kaikki. Olen kanssanne nyt ja aina, voitte aina pyytää apuani, voitte kuulla minut kun pysähdytte ja hiljennytte. Tunnette kyllä. ❤ Rakkaudella, Bella

Kiitos ❤

Palaute Bellan rakkailta:

" Kiitos, kaunis viesti.. ❤ Hyvä että Bellalla on nyt hyvä olla siellä missä on....❤ ❤ "

-Susanna-

Deni

Kuulen rouskutusta. Deni nostaa päätään heinistä. Hän on rauhallinen ja hyvin tyyni. Suuret ruskeat silmät katsovat kuulijaa, minua, lempeän kysyvästi: Minuako varten olet siinä? Pyydän saada kommunikoida ja kuulla hänen ajatuksiaan, mietteitään, lähettää rakkaudellisen viestin ihmiseltäsi. Deni on hyvin lempeä ja viisas tamma. Sen tyyni olemus tuo laumaan rauhaa ja turvallisuutta luoden. Tuntuu, että hän tulee hyvin toimeen jokaisen lauman jäsenen kanssa, mutta osaa äidillisen lempeästi asettaa ja näyttää rajoja myöskin. Varsinkin nuoremmille. Deni tietää että häntä rakastetaan, hän tuntee sen kyllä. Hän on hyvin kiitollinen saamastaan hoidosta, huolenpidosta, hyvästä ja rakastavasta sellaisesta. Minä voin hyvin. Minulla on lapseni lähelläni. Rakastan häntä kovasti. Toiveeni koskeekin häntä. Minä ymmärrän, jos tulee vastaan aikoja, että tilanteet muuttuvat ja jotkut päätökset on vain tehtävä. Silti minä toivon että saisin jakaa elämäni hänen kanssaan, rakkaan lapseni vierellä. Meillä eläimillä on yhtälailla suuri suru, joutua eroon jälkikasvustamme, kuin se olisi teille ihmisille. Rakastamme syvästi, rajattomasti. Äärettömän paljon. Rakastamme elämää. Haluamme turvaa, yhteenkuuluvuutta, lauman yhteisöllisyyden, tiiviin ystävyyden lajitovereidemme kesken. Me annamme kaiken anteeksi. Ihan kaiken! Älkää siis murehtiko, älkää meneitä, älkää tulevia virheitänne, vääriä tekojanne. Te toimitte kuin te siinä tilanteessa parhaanne mukaan pystytte. Elämä on täynnä yllättävyyttä, tilanteita joita ette voi ennakoida. Elämä on jatkuvaa liikettä. Näin se jatkuu, myös vaikeiden aikojen jälkeen. Mitä me opetamme teille? Rakkautta. Oppikaa rakastamaan itseänne ja antamaan anteeksi. Kaikki. Niin mekin teemme. Olemme kiitollisia elämästä sellaisena kuin se on. Sellaisena kuin se tulee. Maailma muuttuu ja uskoa on parempaan. Niin teidän ihmisten kuin meidän eläinten kohdalla. Ystävyys, yhteys, molemmin puolinen luottamus, kunnioitus, aito, puhdas rakkaus ja sen välittäminen. Ne ovat asiota joita arvostaa, joista pitää kiinni. Ja ne tulevat ansaitusti. Ajallaan. Deni jatkaa heinien rouskuttamista. Hän on täysin tässä hetkessä. Ei mieti eilistä, ei huomista ja hän välittää tunteen siitä miten meidän ihmisten tulisi myös elämään suhtautua. Huolettomasti hetkessä eläen. Välttää kiirettä, levätä, syödä, kun siltä tuntuu. Ei ole mitään pelättävää, kaikki aina järjestyy, kaikella on aina tarkoituksensa, vaikkei sillä hetkellä niin tuntuisikaan. Luottakaa elämän kantavaan voimaan ja virtaan, rakkauteen. Minä aina vastaanotan rakkauden osoituksenne ajatuksina, tunteena. Kyllä minä näen ne mielestänne, tunnen ne sydämestänne. Minä tiedän. Kiitos. Kiitos elämälle, ihmiselleni, rakkaudellenne. Kiitos, ja muistakaa, rakastakaa ja anteeksi antakaa. Kaikki. Se mitä annat eteenpäin, se lisääntyy. ❤ Deni

Kiitos ❤

Palaute Denin ihmiseltä:

"Kiitos, kiitos, kiitos!! Miun täytyy nyt sulatella tämä teidän keskustelu. Itkin ja luin. Itku oli onnea. Deni tulee kaikkien kanssa toimeen. En tiedä milloin keskustelitte, mutta toissa aamuna ja tänään Deni on ollut miun kanssa tallitöissä. Oon saanut kahdenkeskeistä aikaa. Kunpa olisin tiennyt tästä Denin toiveesta Davinan suhteen.. olisit voinut kertoa, ettei ole ollut aikomustakaan erottaa äitiä lapsestaan. Miulle tämä oli korvaamattoman arvokas asia"

- Tuuli -